tiistai 26. joulukuuta 2017

#147 4+1 VINKKIÄ - TEE BLOGISTASI LUETTAVA

Kerron nyt neljä + yksi asiaa, joilla saat ihmiset tai ainakin minut karkoittumaan blogistasi. Liiankin usein näkee näitä virheitä, joten jos joku kohta on blogissasi "vialla" mieti ehdottomasti miten voisit korjata sen. Näin saat blogillesi todennäköisesti enemmän kinnostusta ja lukijoita. 



1. ULKOASU 

Siistin ulkoasun tekeminen ei voi olla kellekkään ylitsepääsemätöntä. Ulkoasun ei tarvitse olla monimutkainen, vaan yksinkertainen, mutta silti niin, jotta siitä näkee, että siihen on panostettu. Esimerkiksi koodien avulla saa jo paljon aikaan, eikä niidenkään oppimisessa mene kauaan. Jos blogin ulkoasu ei näytä siistiltä, useimmiten klikkaan itseni pois sieltä samantien. 

Ole rohkea ja kokeile erilaisia tyylejä. Jossain vaiheessa löydät sen oman ulkoasun, mutta siihen voi mennä aikaa, ole kärsivällinen!
→ Suosi enemmän vaaleita sävyjä, sillä yleensä erittäin tummat värit eivät toimi. On toki muutama blogi, jossa esimerkiksi mustaa on käytetty oikealla tavalla. (Raketilla Kuuhun -blogissa on käytetty mustaa ja se mielestäni toimii tuossa blogissa.
→ Jos itsellään ei riitä motivaatio/taidot tai mikä syy nyt ikinä voikaan olla, niin monet bloggaajat tekevät ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan ulkoasuja. 


2. BLOGIN NIMI 

Blogin nimi on varmasti yksi ensimmäisistä asioista, minkä kanssa bloggaajat taistelevat. Nykyään blogeja tuntuu olevan joka nimisiä, mutta ajan kanssa löydät varmasti omaperäisen nimen. Älä siis turhaudu jos yhden illan aikana sopivaa nimeä ei löydy, se voi viedä oikeasti paljon aikaa! Jos blogin nimi kuuluu näihin "massanimiin", yleensä mietin kaksi kertaa, avaanko blogin vai en. 


Keksi blogillesi omaperäinen nimi, vaikka se veisikin aikaa.
→ Itse en suosi blogeja, joiden nimet alkavat sanalla Team. Niitä blogeja on ihan liikaa. Ja samoin esimerkiksi My Life. Kuinkakohan monta sen nimistä blogia löytyykään? 
Älä missään nimessä matki muita! Muiden blogien nimistä voi ottaa vaikutteita, mutta älä kopioi toisen nimeä.


 3. TEKSTI

Teksti on bloggaamisessa se pääasia, joten panosta siihen. En väitä, etteikö muut "elementit" olisi tärkeitä, mutta tekstin tuottaminen on minusta bloggaamisessa tärkeintä. Päätä ensin aihe mistä haluat kertoa. Onko blogi enemmän lifestyle-, hevos vai ruokablogi? Karkoitat lukijat, jos sinulla ei ole yhtä pääaihetta mistä bloggaat ja ne heittelevät minne sattuu. Oikeinkirjoitus on myös tärkeää ja jos tekstissä on paljon virheitä, lopetan lukemisen nopeasti. 

Päätä aihe mistä bloggaat. Ei ole kiva, jos postauksien aiheet heittelevät siellä täällä. Tietenkin vaihtelua pitää olla, mutta ei kuitenkaan liikaa.
→ Tarkista aina oikeinkirjoitus. Lukijat häipyvät, jos koko teksti on täynnä virheitä. Toki aina pieniä kirjoitusvirheitä löytyy, mutta ne on helppo korjata.
→ Välillä on myös hyvä pyytää esimerkiksi toista bloggaajaa lukemaan tekstisi ennen julkaisua. Näin itseltä huomaamattomat virheet saa korjattua. 



4. KUVAT JA VIDEOT

Mielestäni jokaisesta postauksesta on löydyttävä kuvia. Itselleni ainakin tekstin lukemisesta tulee työlästä ja epämukavaa, jos välissä ei ole kuvia. Kuvien tulisi olla kameralla otettuja, mutta jos siihen mahdollisuutta ei ole, niin hyvälaatuiset puhelinkuvatkin käyvät ( Koukussa viiteen askellajiin -blogissa puhelinkuvat toimivat!) 
Ratsastus-/raviblogeissa kuvia kannattaa olla molempiin suuntiin. Jos jokainen postauksen kuva on samaan suuntaan ja hevosen jalat ovat samassa asennossa, niin se ei vaan toimi. Videot ovat kiva lisä esimerkiksi ratsastuspostauksiin, mutta itse en vaadi niitä blogilta, jotta alan lukemaan sitä. 

→ Jokaisesta postauksesta tulisi löytyä kuvia. Jos kuvia ei ole esimerkiksi juuri siltä ratsastuskerralta, hyödynnä aikaisempia kuvia. 
→ Kun otat blogiin kuvia, älä ota vain yhtä kuvaa. Et ehkä lopulta pidäkkään siitä ja postaus jää ilman kuvia. Ota siis paljon kuvia!
→ Jaa tekstisi kappaleisiin ja ujuta väleihin kuvia tai videoita. Lukijan mielenkiinto pysyy näin tekstissä.
→ Laita kuvat ehdottomasti kokoon erittäin suuri. 



+1 Blogiarkisto

Kunnollisen blogiarkiston puuttuminen ärsyttää ainakin itseäni. On tuskaa etsiä yhtä postausta blogista, jos blogiarkistoa ei ole. Sen kuuluisi olla sellainen, josta aukeavat postaukset linkkeinä. En jaksa vaivautua etsimään yhtä postausta blogista, jossa ei ole arkistoa. Alla esimerkki omasta blogistani, jossa postaukset aukeavat linkkeinä.


Toivottavasti pidit postauksestani ja hyvää joulua hieman myöhässä!

Essi
 

1 kommentti: