torstai 3. elokuuta 2017

#126 HEINÄKUUN SUOSIKIT

Hei!

Taas on vuorossa kuukauden suosikit -postaus. Heinäkuussa ei tapahtunut paljoa, en ostanut mitään erikoista tms. mutta halusin silti kirjoittaa tämän postauksen. Näistä postauksista on alkanut tulla jo jonkinlainen "perinne", mutta itse tykkään kirjoittaa näitä, joten miksipä en sitten julkaisisi kyseisiä postauksia. Postaus on aavistuksen lyhyt, mutta ei anneta sen häiritä.

Kuukauden suosikki poni - Perran Dancing Queen "Ponita" 



Tähän oli helppo valita Ponita, sillä en päässyt muuten ratsastamaan, kuin Perniön Ponitallin leirillä. Menin joka päivä Ponitalla ainakin estetunnin. Tämä poni on yksi kaikkien aikojen suosikki ponini. Niin kiva koulussa ja esteillä varma hyppääjä, niin, että uusintaradoilta tulee yleensä nopein aika, kunhan vain ratsastaa. Ponita oli tänä vuonna vielä kivempi, kuin 2016. Ja mun ratsastustaidotkin on vähän kehittynyt vuoden aikana? 
Iloisin asia on se, että päästiin leirikisojen 80-90cm kisarata puhtaasti maaliin ja sijoituttiin toiseksi. Super Ponita!

Kuukauden suosituin postaus - #121 PERRAN EEMELIT 2017


Pitkä postaus leiriltä, nousi koko blogihistorian luetuimmaksi postaukseksi! Osasin odottaa, että postaus nousee viiden parhaan joukkoon, mutta siitä tulikin ylivoimaisesti suosituin. Itsekkin pidin tästä postauksesta eniten, mitä koko heinäkuun aikana kirjoitin. Se oli pitkä, sisälsi paljon kuvia ja tekstiinkin olen ihan tyytyväinen. Näyttökertoja kyseinen postaus keräsi 489. 

Kuukauden suosikki kuva - 
 

Tämä kuva on otettu 31.7, eli viimeisenä päivänä heinäkuuta. Maanantaina alkoivat siis tunnit ja tietenkin olin siellä heti kuvailemassa. Kaikki kuvat onnistuivat, jotenkin todella kivasti, mutta tästä tykkään erityisen paljon! Suffelihan se siinä ja se oli niin suloinen, kun sillä oli korvat hörössä. Poni on kyllä lihonut hieman, ei tuosta kuvasta ehkä nää, mutta se on ihan tynnyri.

Kuukauden suosikki kommentti -


Tämän anonyymin kommentti sai minut hymyilemään. Ihanaa, kun joku pystyy samaistumaan ongelmiin. Kyseinen kommentti antoi minulle motivaatiota lähteä parantamaan asioita, joita kirjoitin pari postausta aikaisemmin. Kommentti hyvästä postauksesta ja siitä, että ratsastan hyvin, on kyllä juuri se mitä on ihana kuulla :) Jos tunnistat itsesi tästä, niin iso kiitos!


Kuukauden suosikki blogi - Unohdettuja unelmia


Heinäkuun suosikki blogiksi nousi Lyydian kirjoittama Unohdettuja unelmia -blogi. Lyydialla on omaperäinen kirjoitustyyli, enkä uskoisi häntä niin nuoreksi postauksien perusteella. Jaksan lukea aina uudet postaukset kokonaan kyllästymättä. Kuvat ovat hyvälaatuisia ja niitä on tarpeeksi jokaisessa postauksessa. Lyydia osaa myös kommentoida muiden blogeihin positiivisesti ja hän olikin tämän kuukauden aktiivisin kommentoija blogissani :) Kiitos!

Kuukauden suosikki biisi - Shawn Mendes - There's Nothing Holdin' Me Back


Tämä biisi on soinut useasti heinäkuun aikana, kun olen tehnyt omia kotitreenejäni, joukkuevoimistelua varten :)

Blogifaktoja heinäkuulta :

Heinäkuussa julkaisin monta, mielestäni hyvää postausta. Katselukertoja kertyi 3181, joka on toiseksi isoin määrä, mitä blogissani on ollut! Postauksia julkaisin kuusi ja olen siihen ihan tyytyväinen. Olisin kuitenkin pystynyt julkaisemaan enemmänkin, mutta ei tuntunut vain siltä, että tekee mieli kirjoittaa niin paljoa. Kommentteja heinäkuussa tulikin todella kivasti. Postaukset keräsivät yhteensä 29 kommenttia! Ja en siis laskenut vastauksiani tuohon mukaan. 

Kiitos, että luit postauksen. Minkälainen heinäkuu teillä oli ja mitä teitte? 

Essi

8 kommenttia:

  1. Tapahtumarikas heinäkuu. Reissuja pari kappaletta, ratsastuksia ja tippuminen. On kyl ollut mukava kesäloma :)

    http://hevostytonelamaax.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sunkin heinäkuu on mennyt mukavasti ja oot päässyt ratsastamaan :)

      Poista
  2. taas niin hyvä postaus! itsellä heinäkuuhun on sisältynyt aika paljon ratsastusta, mutta kivahan se. :) näistä sun kuukauden suosikit postauksista, saa myös kivoja vinkkejä itselle (ainakin minä) esim, kun kuuntelin tuon biisin, rakastuin siihen heti! kiitos siitä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sullakin oli mukava heinäkuu :) Hyvä juttu, että ainakin sinä saat näistä postauksista vinkkejä! Kiitos ihanasta kommentista <3

      Poista
  3. Voitko tehä lemppari ratsastuskuvat osa kakkosen:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ehdotuksesta, sellainen on varmasti tulossa tässä tai ensi kuussa :)

      Poista
  4. Ihana postaus! Sun heinäkuu vaikuttaa todella kivalta vaikket ratsastamaan kauhesti päässytkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mulla oli kyllä ihan mukva heinäkuu :) Kiitos Esteri!

      Poista