sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

#123 TAVOITTEET RATSASTAJANA SYYSKAUDELLE 2017

Moi!

Kohta kesäloma loppuu ja koulu alkaa. Ei kiva. On siis hyvä aika aloittaa miettimään jo syksyä ja niitä asioita, joita aijjon parantaa ratsastuksessani. Varmasti olisi paljon muitakin kohtia, joita haluaisin parantaa, mutta niitä en mainitse tässä. Tietenkin itsestään on löydettävä myös hyviä puolia, sekä ihmisenä, että ratsastajana. Nyt kuitenkin listaan muutaman asian, joihin haluan syyskaudella kiinnittää erityistä huomiota. 


Katse ylös 

Yksi suurimmista ongelmista ratsastuksessani. Katson todella paljon ponin niskaan, vaikka pitäisi katsoa korvien välistä eteen. Minulle sanotaankin melkein joka tunti, että "Essi, se katse pois ponin niskasta". Olisi todella kiva, että opettajani ei tarvitsisi enää huomautella siitä minulle. 
Onneksi kuitenkin Perniön Ponitallin leirillä huomasin, että varsinkin esteillä sain katseen paremmin mukaan. On kyllä kolme kertaa helpompi ratsastaa, kun katsoo eteenpäin, eikä ponin niskaan!

Nää on näitä tunteja, kun Suffeli päättää vetää, sen omia pupuloikkia...
Kädet ja nyrkit ylös

Todella usein jätän käteni vain roikkumaan alas, jolloin nyrkkini kääntyvät sisään. En tällöin saa käytettyä esimerkiksi ulko-ohjaa oikein, eikä poni välttämättä ymmärrä, mitä pyydän siltä. Joskus saataan ratsastaa hetkellisesti kädet melkein suorana. Ei mukavaa ponille, kun pidätteet menevät alaspäin. Kun saisin käteni nostettua niin hartianikin pysyisivät takana, eikä työntyisi eteenpäin.

Tätä kuvaa ennen oltiin vedetty pari hienoa laukkapiruettia...
Esteillä hartioiden rentous

Aina esteelle tullessa ja sen päällä nostan hartiat korviin ja jännitän ne. Välillä oon saanu ihan pysäyttää ponin tunnin aikana, hengittää syvään ja sitten ulos, samaan aikaan, kun lasken hartiani. Haluaisin tavan pois, sillä esteistuntani kärsii siitä todella paljon. Yritän muutenkin syksyllä keskittyä rentouteen, sillä näin saan poniakin helpommin ratsastettua.


Myötäys esteillä

Asia, jonka vasta aloin tajuta Perniön leirillä. Tajusin minne ja miten käteni täytyy laittaa ja missä asennossa  minun täytyy olla. Vedän pienillä esteillä käsiä taakse päin, kuin ottaisin niistä todella paljon tukea. Se on ihan väärin, koska poni ei pääse kunnolla venyttämään itseään hyppyyn. Nyt syksyllä Kilossa haluaisin kiinnittää huomiotani siihen. 

Tässä näkyy tuo minun käsien asento esteillä, aivan järkyttävä.
Opi säätämään jalustimet

Tämä on erittäin random asia, mutta asia, jota en kunnolla osaa. Aina ne ovat eripituiset ja väärän pituiset. Esteillä liian pitkät ja koulussa liian lyhyet. Olisi siis mukava oppia säätämään ne heti tunnin alussa oikein, ettei kesken tuntia pidä säätää niiden kanssa.


Toivottavasti syyskaudella saisin edes vähän korjattua näitä asioita! Innolla odotan tulevaa kautta ja katsotaan, jos saan jatkaa vielä Suffelin kanssa. Se olisi ihan super hyvä juttu.

Essi

9 kommenttia:

  1. Hyvä postaus! Itse olen kevätkaudella oppinut pitämään katseen menosuunnassa melko hyvin, mutta esteillä munkin pitäs oppia myötäämään ja pitämään hartiat alhaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiva, että olet saanut parannettua asioita ratsastuksessasi :)

      Poista
  2. siis tosi hyvä postaus!
    itsekin, kun mietin asioita joita haluaisin syyskaudella parantaa, olivat suunnilleen nämä samat, esim. katse pois ponin niskasta, kädet ylhäällä, sekä myötäys esteillä tulivat munkin listassa melkeinpä ensimmäisinä! noi kuvat on myöskin tosi kivoja! toivottavasti saat nämä asiat korjattua ensi kaudella, vaikkakin olet nyt jo tosi hyvä ratsastaja!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Super iso kiitos ihanasta kommentista! <3

      Poista
  3. Ihan superkivaa, että kerroit tässä omia tavoiteitasi, itsellänikin ainakin nuo samat asiat! :D Mutta todella hyvin ja rohkeasti toit esille nämä asiat, mitkä on ollut sulla vähän hakusessa, tai mitä aiot lähteä kehittämään! :)
    Toivotaan, että pääset eteenpäin näissä asioissa! Ja myös että saisit jaktaa Suffelilla ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppaavasta kommentista Lyydia <3 Toivon itsekkin, että saisin näitä asioita edes vähän korjattua nyt syyskaudella :)

      Poista
  4. Super hyvä postaus ja aloin myös itse miettimään mitä haluan parantaa ratsastuksessani syksyn aikana. Mulle myös tuo jalustinten säätämunen on ollut vaikeaa, mutta nyt olen oppinut katsomaan raippaani vasten, mihin kohtaan jalustimen pitäisi tulla, että se on sopivan pituinen.

    VastaaPoista
  5. Super hyvä postaus ja aloin myös itse miettimään mitä haluan parantaa ratsastuksessani syksyn aikana. Mulle myös tuo jalustinten säätämunen on ollut vaikeaa, mutta nyt olen oppinut katsomaan raippaani vasten, mihin kohtaan jalustimen pitäisi tulla, että se on sopivan pituinen.

    VastaaPoista