tiistai 18. huhtikuuta 2017

#107 HOITOPONINI ON ETUPAINOINEN

Heippa! 

Pari viikkoa sitten minulla luki listassa vähän erkoisempi poni. Nimittäin Frez. Oli kuitenkin kiva päästä menemään Frezillä vaihteeksi! Kuitenkin vähän ennen tuntiani Frez vaihdettiin Aroniin, eli hoitoponiini. Pääsin menemään siis Aronilla. Poni oli jo tunnilla, joten minun ei tarvinnut laittaa sitä kuntoon. Istuin maneesissa puoli tuntia, kun ei ollut mitään tekemistä tallissa, niin katsoin alkeistuntia. 


Kun kello tuli tasan, nousin Aronin selkään. Se tuntui niin raskaalta Suffelin jälkeen. Säädin jalustimet ja kiristin vyötä reijällä. Sitten lähdin uralle kävelemään pitkin ohjin. Kun otimme ohjat saimme tehdä itsenäisesti käynnissä alkuverkkaa. Aron on niin etupainoinen, että oli jo alusta alkaen aika tuskaista ratsastaa. Ohjatkin tuntuivat valuvan koko ajan kädestä. 
Tein voltteja ja ympyröitä, jotta saisin Aronin jotenkin taipumaan. Ihan ok lopuksi meni ja Aron jopa ihan ihan vähän alkoi koota itseään, vaikkei kunnolla. 



 Sitten teimme ravissakin hetken itsenäistä alkuverkkaa. Ravissa tuli tilan kanssa vähän ongelmia, koska meitä oli kahdeksan ja Aron pitää saadaa reippaaksi, ravaamaan isoja askelia ja käyttämään jalkoja kunnolla, niin koko ajan tuntui, että pitää vaihtaa paikkaa. 
Ravissa Aronia oli tosi vaikea saada minkään sortin muotoon tai edes pyöreeksi. Ympyröillä kuitenkin sain Aronin paremmin taipumaan ja sitä kautta vähän pyöreeksi. Ei mitenkään kunnolla pyöreeksi mutta edes vähän. 

En todellakaan ymmärrä, miten Aron on voinut mennä jo alkuverkassa tälleen. Ihme juttu! Vaikka ei tässäkään se käytä takajalkoja....

Tultiin ravissa keskiympyrälle. Ensin ravattiin hetki, jonka jälkeen nostettiin oikea laukka. Aronilla laukan saa nostettua helposti, mutta laukka itsessään ei ole todellakaan helppoa sen kanssa. Koko ajan ohjat vain valuivat ja poni tuli etupainoiseksi. Laukasta en saanut myöskään kunnolla reipasta, mitä olisin halunnut, mutta meni se ihan ok. 
Laukattiin myös vasemmalle. Aron oli edelleen tosi raskas ratsastaa, joten laukoista ei tullut mitään erityisen hyviä.

pitkät ohjat 


  
Otimme ohjat ja aloitimme päivän tehtävän eli kolmikaarisen. Ensin vain käynnissä, vasempaan kierrokseen.
Aron oli nyt jo parempi ratsastaa, vaikka etupainoinen. Kolmikaarisella mun piti olla tarkkana siinä, että Aron ei jää laahaamaan takajalkojaan kaarteilla. Minä sain siis käskeä pariin kertaan ihan kunnolla Aronia liikkumaan. Yleisesti kaarteet meni hyvin ja poni kuunteli ihan ok.



Vaihdettiin suunta oikeaan ja tehtiin käynnissä samaa kolmikaarista. Aron oli vähän parempi jo, eikä esimerkiksi painanut kädelle niin paljoa. Kaarteissakin se vähän alkoi käyttämään takajalkojaan. Sain kehuja siitä, että ratsastin kaarteet kuulemma tosi siististi ja tasaisesti. Vissiin vihdoin oon oppinut senkin ratsastusradan tien. 



Ennen ravia sai ottaa jalustimet kaulalle ja minä tietenkin otin. Siirrettiin ponit raviin ja jatkettiin kolmikaarista. Aron oli nyt parempi ravissa, kuin alussa. Minun ei tarvinnut nyt olla koko ajan käskemässä sitä liikkeelle, vaikka pari kertaa muistutin raipalla takajalkoja liikkumaan. Ponin harjoitusravi oli aika sellaista töks, töks töks meininkiä, mutta ihan hyvin pystyin siellä istumaan. Kaarteilla sain Aronia ratsastettua jotenkin extra hyvin eteenpäin, eikä se hidastellut niissäkään. 



Jatkettiin vielä oikealle, mutta nyt teimme kolmikaarisen viimeisen kaaren laukassa. Kauhulla odotin, mitä siitäkin tulisi, sillä pieni kaarre. etupainoinen poni. Eli laukannostoista ei voi seurata mitään hyvää. 
Ensimmäinen nosto oli todella tahmea. En melkein saanut Aronia edes laukkaan... Seuraava laukannosto meni jo paremmin, mutta vieläkin Aron puski sisälle, eikä laukannut kunnolla. Kolmannella kerralla käskin ponia ihan tosissani. Silloin se vasta heräsi ja vähän edes käytti jalkojaan. Neljäs nosto meni onneksi aika hyvin, kun Aron oli kunnolla hereillä. 



Vaihdettiin suunta vasemmalle. Teimme kolmikaarista ensin ravissa. Aron oli vasemmalle ehkä hieman jäykempi, joten sain tehdä tosissani töitä, jotta sain ponin taipumaan. Ravi kuitenkin eteni hyvin ja kaarteista saatiin kehuja. Ilman jalustimia meno selkeesti huomauttaa sen, kuinka vinossa istun. Koska aina kun olin vinossa, lähdin luonnolisesti valumaan alaspäin. 
Tein myös toisella pitkällä sivulla kerran pienen ravilisäyksen opettajani ohjeesta. Siinä sain Aronin ainakin kunnolla ravaamaan. 




Sitten lisättiin vasemmallekkin laukka. Ravilisäyksen johdosta Aron oli paremmin hereillä, joten laukat nousi paremmin. Mun piti olla vain tarkkana, että poni ei lähde oikaisemaan sitä kaarretta, jonka läpi mentiin. Se sisään puskeminen voi myös johtua siitä, että istun vinossa. Laukka sujui myös paremmin ja ratsastettua Aronia hyvin eteen. Nyt se ei ollut enää niin tahmea, kuin vasemmalle.





Viimeisenä jäljellä oli loppuravit. Nyt Aron alko hieman käyttämään takajalkojakin ja pehmenemään. Etupainoisuuksin vähän lähti, vaikkei todellakaan kunnolla. Saatiin kehuja ponin ravista ja sen reippaudesta.
Kun loppuravit oltiin ravattu molempiin suuntiin, siirrettiin ponit käyntiin ja annettiin pitkät ohjat.



Mainitsinkin ylempänä, että olen menossa koulukisoihin. Osallistun luokkaan HeC ja aikuisohjelma 2002. Toivoin kisoihin Suffelia, Ruusua ja Rinkeliä. Katsotaan kenen selkään päädyn!

Essi

2 kommenttia: