maanantai 30. tammikuuta 2017

#94 TURHAUTTAVA PONI

 POSTAUS ON PARI VIIKKOA MYÖHÄSSÄ!!

Moi!

  Pari viikkoa sitten olin taas normaalisti tunnilla, mutta listassa ei lukenutkaan Ruusu. Vaan Aktor. Aktor ei ole yhtään mun tyylinen poni. Hitaamman puoleinen, raskas tms. Tulin tallille n. 17.30, sillä autoin 18-19 alkeistuntilaisia. Kävin sitten laittamassa Aktorin kuntoon ja lähdimme maneesille. Kieltämättä mua hieman jännitti, että mitä tästäkin tulisi, joten olin koko tunnin oikeastaan vähän jännittynyt...



Tunti aloitettiin (pitkien ohjien jälkeen) ottamalla ohjat ja ratsastamalla molemmille sivuille loivat kiemurat. Kun Aktor on niin raskas ja "iso", en saanut yhtään jalkoja sen ympärille. Ratsastaminen oli jo alusta alkaen tosi tuskasta, kun sain käskeä ponia koko ajan sisäpohkeella... Turhauttavaa jo tässä vaiheessa. Lisäsimme lyhyille sivuille pysähdykset. Joo, ne menivät ihan hyvin, mutta tuntui vaan ärsyttävältä ratsastaa.
Siirsimme ponit raviin ja jatkoimme samaa tehtävää. Aktorin ravi oli tosi tasaista, että ei siinä mitään valittamista, mutta taas jouduin ratsastamaan tosi paljon sisäpohkeella. Aktor ei kuunnellut yhtään, enkä mä osannut vaatia siltä sitä, mitä piti. Edes loivat kiemurat eivät näyttäneet siltä, miltä piti.Tehtiin nyt lyhyille sivuille käyntisiirtymiset. Aktor oli jotenkin tosi vahva suusta ja pidätteet oli tosi isoja. En edes tiedä miten oo voinu ratsastaa sillä tavalla.




Vaihdettiin suunta oikeaan ja meni ihan samalla tavalla. En vaan saanut ponia kuuntelemaan ja mentiin vaan muiden perässä. Oikea suunta meni kuitenkin vähän paremmin, kuin vasen. Loivat kiemurat näyttivät jo loppua kohti vähän siltä miltä pitikin. Silti edelleen Aktor oli tosi vahva ja vei mua ihan 6-0.  
Tulimme oikeassa kierroksessa keskiympyrälle. Ravasimme ensin hetken siinä, ja mulla oli tosi paljon ongelmia. En saanut sisäpohjetta yhtään läpi, joten jouduin ratsastamaan aika suurilla avuilla... Nostimme laukan ja jatkoimme ympyrällä. En saanut Aktoria edes kunnolla laukkaamaan, joten melkein luovutin. Mun piti käyttää aika rajusti sisäpohjetta, sillä en vaan saanut ponia ulospäin. Niin turhauttavaa. 


Vaihdoimme suunnan ja tulimme vasemmassa suunnassa keskiympyrälle. Taas Aktor vaan vei mua, eikä menny mitenkää hyvin. Vasempaan mulla oli vielä suurempi ongelma saada poni ulospäin. Taas käytin aika isosti sisäpohjetta, joka tietenkin näytti ihan hirveältä. En vaan osaa ratsastaa Ruusun jälkeen näin raskasta ponia. Ruusu on sellainen herkkä, pieni, kevyt ja Aktor on taas kaikkien noiden vastakohdat.  



Aloitimme väistöt. Kun tulimme kulman jälkeen pitkälle sivulle, lähdimme väistättämään sisälle päin. Kun oltiin väistätetty muutama metri, jatkettiin suoraan. 
Nämä olivat ainut asia, joka sujui meiltä hyvin. Aina oikean kierroksen toisessa väistössä Aktor oli tosi vahva, ja meni vähän miten meni, mutta toisessa väistössä se oli tosi kiva. Opettajani kehui minua, joka tietenkin sai vähän positiivisemman mielen. Mun ei edes tarvinnu käyttää muuta, kuin pohkeita ja istuntaa, niin sain Aktorin väistämään aika hyvin. Oikean kierroksen toisen pitkän sivun väistössä poni lähti vaan alta ja käveli vaan suoraan... Mutta! Ainakin toinen "puoli" sujui hyvin, joten sain vähän paremman mielen.


 
Sitten viimeisenä väistöt vasempaan. Tähän suuntaan ne eivät sujuneet niin hyvin, mutta kuitenkin ihan ok. Taas toisella puolella Aktor oli jotenkin paljon vahvempi, joten toinen väistö meni vähän niin ja näin. Toinen sivu meni kuitenkin paremmin ja Aktor ainakin kuunteli mun apuja jonkun verran. Kun oltiin tultu pari kertaa, ravasimme vielä kevyessä ravissa uralla, jonka jälkeen annoimme pitkät ohjat. 

Kiitos todella paljon kuvista Saagalle!

 Essi

torstai 26. tammikuuta 2017

#93 PITKÄSTÄ AIKAA VIDEO

Moi!

Pitkästä aikaa tein taas videon! Yritin tehdä tästä hieman "taiteellisemman", mutta en nyt tiedä, kuinka hyvin onnistuin. Itse en esiinny missään kys. videon pätkissä, vaan ihanat kaverini, joilta sain nämä videot käyttöön! Kiitos siis heille :)


Sitten vielä. Miksi ei ole tullut postauksia? 
Minulla on ollut tosi kiire, eikä vaan motivaation puute. Olin viime viikonloppunakin Vierumäellä leirillä, ja treenasimme aamu yhdeksästä, ilta yhdeksään, niin en paljoa kerennyt aikaa antaa blogille... Nyt kuitenkin ensi viikolla toivottavasti tulossa kaksi postausta!

Essi

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

#92 KAIKKI NAPSAHTI KOHDILLEEN

Moi!

(Harmittelen jo alkuun, että kuvia ei ole, sillä en saanut kuvaajaa. Ensi viikolle kuitenkin kuvaaja tod. näköisesti saatu!)

Eli siis ratsastuspostauksen vuoro! En täällä olekkaan kertonut, mutta syksyn ratsastusryhmä/-tunti purettiin ja siihen tuli alkeiskurssi. Niinpä jouduin vaihtamaan ryhmää, mutta onneksi minulle ja kaverilleni Nellalle oli varattu paikat seuraavalta tunnilta.
Tulin tallille 17.20, jonka jälkeen menin heti ekaksi moikkaamaan Ruusua. Sitten hain ponin harjat ja harjasin sen.  Kun sain Ruusun harjattua, pesin sen satulan ja suitset. Ennen tuntia olin vaan, söin, kunnes aloin varustamaan Ruusua. Kun kello tuli 18.55 lähdimme maneesiin.  Maneesissa säädin jalustimet ja kiristin vyön. Sitten lähdin kävelemään pitkin ohjin uralle.



Kun otimme ohjat, ratsastimme vain kunnolla kulmiin. Meidän piti tuoda aina sisäkättä irti ponista, että emme käyttäisi niin paljoa sisäohjaa. Ruusu oli alusta asti tosi kiva, vaikka se ei ollutkaan liikkunut muutamaan päivään kunnolla. Se taipui yllättävän hyvin käynnissä jo alussa, vaikka käynti on meille se vaikein askellaji. Kun oltiin työskennelty kulmien kanssa, tehtiin kahteen vastakkaiseen kulmaan voltit. Ruusu keräsi tässä jotenkin energiaa (en tiedä miksi) ja jännitty välillä. Muutama viimeinen voltti meni kuitenkin jo hyvin, ja poni oli suht. rento. Vaihdettiin suunta oikeaan ja tehtiin samat asiat. Ensin kulmat ja sen jälkeen lisättiin voltit. Ruusu oli oikeean paljon huonompi. Se jotenkin taas keräsi energiaa, eikä taipunut kunnolla. Kuitenkin vikoilla volteilla poni alko jo rentoutua tähänkin suuntaan! 



väistöt on totista puuhaa :D
Siirryimme ravaamaan, mutta jatkoimme kuitenkin samaa volttityöskentelyä. Ruusu oli tosi hyvä heti aluksi ravissa, mitä nyt parilla ekalla voltilla ei oikein taipunu. Mun piti muistaa ottaa vaan ulko-ohja kunnolla käteen ja pitää tuki, sekä käyttää vähän pohjetta, niin poni meni hyvin! Ei kuulunut tehtävään, mutta tein kerran yhden lisäyksen pitkällä sivulla, tosin vähän epäonnistuneesti, sillä jätin ohjat roikkumaan ja poni valahti löysäksi. 
Vaihdettiin suunta vasempaan ja nyt poni oli tosi rento ja ajoittain pyöristyikin vähän! Varmaan ikinä se ei ole näin alussa, ollut niin rento. Se taipui vasempaan tosi hyvin volteilla ja ratsastin omasta mielestäni kerrankin hyvin. Ja vaikka meitä oli kahdeksan maneesin puoliskolla, mutsa tuntu, että tilaa oli silti tosi paljon :O.



Sitten menimme keskiympyrälle. Istuimme hetken harjoitusravissa, jonka jälkeen nostimme laukan. Aluksi sain hetken hakea tuntumaa, mutta kun se löytyi, poni pyöristyi ja kulki niin kivasti! Saatiin tosi paljon kehuja opettajaltani, että nyt Ruusu menee hyvin. Siirrettiin harjoitusraviin ja vaihdettiin suunta. 
Tultiin nyt oikeassa kierroksessa ympyrälle ja nostimme laukan. Oikeaan sain selkeesti hakea enemmän tuntumaa, mutta kun sain sen, poni pyöristy taas mukavasti. Kerrankin sain pidettyä laukan hyvänä, kun se aina tuuppaa menemään huonoksi, kun alan hakemaan tuntumaa. Nyt kuitenkin yllätyin positiivisesti, kun poni oli molempiin suuntiin niin hyvä :)



skip välikäynnit

Otimme ohjat ja tulimme takaisin keskiympyrälle. Siirsimme harjoitusraviin ja teimme muutamat siirtymiset käyntiin. Piti pitää tuntuma myös siirtymisissä, sekä käynnissä, eikä heittää ohjia pois ravin jälkeen. Siirtymiset meni tosi hyvin, mutta varsinkin Ruusu tarvii sekä oikeaan, että vasempaan ulko-ohjan tuen, niin mun piti pitää se vaan kädessä. Välillä tuntuma lähti, mutta aika nopeesti sain sen takaisin. 
Vasempaan Ruusu meni myös tosi kivasti. Ei minkäänlaisia ongelmia ja poni pysy pyöreenä! Ihanaa, että välillä on tälläisiäkin tunteja, niiden epäonnistumisien joukossa! Tuntuma säilyi tosi hyvin ja Ruusu oli käynnissäkin super. 



 Viimeinen asia mitä tehtiin, oli pidennykset ja lyhennykset. Tehtiin niin, että keskiympyrän toisella puoliskolla tuli lisäys ja toisella ravin lyhennys. Sain jotenkin extra hyvin istuttua Ruusun harjoitusravissa lisäyksissä! Ehkä vihdoin oon oppinu jotain? Aluksi pidennyksissä oli ongelmana, että poni vaan nopeutti ravia ja kipitti. Opettajani antoi vinkkejä, että minun on säilytettävä tuntuma ja ratsastaa jalalla. Seuraavaksi saatin ihan supersuper hyvä pätkä lisättyä ravia. Ei ole koskaan tullut tuollaista pätkää ravia. Siihen oli hyvä lopettaa.
Ravattiin enään loppuravit uralla, jossa Ruusu oli mukavan rentona ja pyöreenä. Sitten pitkät ohjat, hetken päästä kaartoon ja pois ratsailta. 



Oon tosi tyytyväinen tuntiin ja ponikin vaikutti tunnin jälkeen iloiselta. Kerrankin Ruusu käytti sen energian työskentelyyn, eikä vaan lujaa menemiseen. Olin siis ainoa, joka meni Ruusulla tiistaina, joten siihen nähden meni todella hyvin. 

Essi   

perjantai 6. tammikuuta 2017

#91 JOS OLISIN...

Moikka!

Nyt olisi vuorossa viikon kolmas postaus! Nimittäin postaus nimeltä, Jos olisin.. Idea on, että lisätään loppuun esim sana eläin, jos olisin eläin, olisin esim hevonen. Löysin idean, kun selasin googlen kautta eri blogien postauksia, hakusanana postausideoita. Joo, mulla on nyt pieni postausideoiden puute, mutta yhdestä blogista löysin kivan liudan ideoita.


Jos olisin eläin, olisin Kissa. 
Kissojen elämä vaikuttaa niin rennolta : Ruokaa ja nukkumista.

Jos olisin ruoka, olisin lihapulla. 
Rakastan IKEA:n lihapullia, joten olisin juuri ne lihapullat ;)

Jos olisin juoma, olisin vesi.
Vesi on perusjuoma, josta kaikki ? tykkäävät. Toisaalta, eihän se maistu miltään.




Jos olisin ratsastusvaruste, olisin kypärä. 
Halpa henkivakuutus, vai miten se meni?
 
Jos olisin urheilulaji, olisin jääkiekko.
Jääkiekko on yksi mun lemppari lajeista! Siinä tapahtuu koko ajan jotain, eikä voi tietää milloin tapahtuu mitäkin.

Jos olisin voimisteluväline, olisin Naru.
Tässäkin syynä, että naru on mun lempi väline. 



Jos olisin Tv-sarja, olisin Syke.
Sykkeen 4. kausi tuli 1.1 Yle Areenaan ja sain ne kymmenen jaksoa katsottua alle pävässä
!! <3


Jos olisin Sykkeen hahmo, olisin Holopainen.
Ihan mun lemppari! Sanoo asiat ainakin suoraan ;)

Jos olisin Kilon Tallin poni (ei Ruusu), olisin Suffeli.
Suffahan on hypänny Saagan ja Katrin kanssa hyviä ratoja kisoissa ja tunneilla, eikä poni kiellä usein, vaan menee kaikesta yli. Koulussakin Suffeli on aika osaava, joten just mun tyylinen!




Jos olisin väri, olisin valkoinen.
Valkoinen on vaan tosi simppeli, mutta tosi nätti väri.

Jos olisin numero, olisin 2.
Onnennumeroni :)

Jos olisin herkku, olisin salmiakki.
Kuten sanoin 10 faktaa Essistä - postauksessa, niin olen suuri salmiakin ystävä.




Jos olisin koirarotu, olisin novascotiannoutaja.
Helpommin sanottuna Tollerit, on ihania ja tosi hyviä uimareita sekä hyppääjiä.

 Jos olisin kukka, olisin Ruusu.
Aika itsestäänselvyys :D

Jos olisin viikonpäivä, olisin perjantai.
Viikonloppu alkaa perjantaisin, joten...



Jos olisin soitin, olisin piano. 
Itse en osaa soittaa kieltämättä yhtäkään soitinta, mutta pianosta tykkään silti.

Jos olisin vaate, olisin t-paita.
T-paitoja on niiiin monta erilaista, että jokainen löytää aina oman tyylisensä jostakin kaupasta.

Jos olisin hevosrotu, olisin Welsh Part-Bred.
Isokokoinen WPB, säkä joku 152cm ja vähän raskasrakenteisempi. 

 Essi

maanantai 2. tammikuuta 2017

#90 KOVALEVYN KÄTKÖT

Moi!

Löysin tässä vanhan kovalevyn, jonne olen siirtäny 2014-16 kuvia. Löysin tämän kovalevyn eilen ja katsoin heti, että mitä kuvia oon sinne laittanut. Löysinkin ihan super kivoja kuvia, joita varmasti tulen käyttämään!


















Kertokaa toki mikä kuvista oli teidän suosikkinne ja haluaisitteko toisen osan Kovalevyn kätköjä :)

Essi

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

#89 VUOSI 2016


 Hei!

Nyt onkin vuoden 2017 ensimmäisen postauksen aika. Nimittäin käyn vähän läpi viime vuotta. En edes tehnyt uudenvuoden lupauksia, sillä tiedän silti epäonnistuvani niissä :D Kuitenkin ne lupaukset mielessä, uuteen vuoteen!



Tammikuu-Toukokuu

Käydää näin aluksi läpi alkuvuosi. 
Menin Ruusulla melkein koko kevään, lukuunottamatta tunteja, jolloin pääsin kapuamaan myös Suffelin selkään. Keväällä en kisannut, kuin yhdet estekisat? ilmeisesti. Eli koko tältä vuodelta kisaaminen jäi. 
Ruusun kanssa tunnit meni hyvin ja huonosti. Tietenkin välillä oli niitä tunteja, kun tuli iloisena tunnilta pois ja sai kertoa kavereilla kuinka ihana poni oli ollut. Välillä oli sitten niitä, että olisi toivonut vain, että olisi mennyt jollain muulla ponilla ja lähti nopeasti pois tallilta. 
Tämän kevään ratsastin vielä maanantaina. Tosin meille vaihtu tälle kevätkaudelle opettaja, joka oli sinäänsä harmi, sillä vaihdoin maanantaille sen alkuperäisen opettajan takia.


Miksi en sitten kisannut? Multa vietiin poni, aina kun olisin päässyt kisoihin. Tiedän, ratsastan ratsastuskoulussa, joten muillakin on mahdollisuus mennä juuri sillä tietyllä ponilla. En siis voi syyttää muuta, kuin itseäni, etten osallistunut ajoissa. Olisi ollut kiva kisata viimeinen vuosi Ruusun kanssa kunnolla, mutta kun ei, niin sitten ei.
Alan olemaan jo pitkä Ruusulle, joten vakkarini tulee aika todennäköisesti vaihtumaan. Siitä lisää sitten myöhemmin.


Kesäkuu - Elokuu

Kesäkuussa minulla oli koko vuodein odotetuin heppa"tapahtuma". Nimittäin leiri Perniössä. En voi sanoa, että tutustuin uusiin ihmisiin siellä, sillä kaikki muut olivat minulle entuudestaan tuttuja, paitsi kaksi henkilöä. Nämä kaksi henkilöä tuli kyllä tutuiksi ja osottautuivat molemmat tosi mukaviksi!
Tänä vuonna menin leirillä viidellä eri ponilla. Cacru, Ponita, Sissi, Pallero ja Vallunkin selässä käväisin ottamassa muutaman laukka- ja ravipätkän. Opin muutamia uusia asioita ja tein myös uuden hyppyenkkani!
Ensi vuonna olen todellakin menossa uudestaan ja paikka onkin jo varattu ;)



Heinäkuussa minulla olikin Osku/Oskari ponin vuokraus.
Ekana päivänä menin sinne Emman kanssa, sillä en halunnut mennä uuteen paikkaan ihan yksin. Ja samalla Emma tuli kuvaamaan minua ja piti mulle ihan huippu hyvän tunnin! Niillä tehtävillä sai tosi hyvän käsityksen siitä ponista. Että mitä se osasi mitä ei. Näin seuraavana päivänä oli helppo ratsastaa yksin.
Oskun vuokraus oli kyllä tosi kiva kokemus ja ehdottomasti ensi kesänä jostain haluaisin viikoksi tai kahdeksi vuokriksen. Ei ehkä Puniksesta, mutta tiedän muutaman muun paikan josta kesälle saa vuokrata.
Vuokrausviikkoon mahtui paljon onnistumisia ja muutamia epäonnistumisia. Tippumis saldo tältä viikolta oli kolme :D



Elokuussa alkoi sitten uusi kausi. Aloitin myös uudessa ryhmässä. Tiistain pitkään ratsastaneiden tunnilla. Kaikki muut olivat ratsastaneet oikeasti kauan, joten hieman jännitti, olisinko huono ja olisinko vain kaikkien tiellä. Rauhoitin itseäni sillä, että ratsastuksenopettajani ehdotti minulle sitä, joten enköhän siellä pärjää.
Heti ensimmäisenä päivänä tutustuin tosi hyvin muihin ryhmäläisiin ja koin, että ihan tarpeeksi hyvä mä olen tuonne.Ja kuten toivoinkin, sain Ruusun vakkarikseni, joten sillä ratsastin koko elokuun, sekä melkein koko syksyn. Ensimmäinen tunti meni ihan hyvin, mutta tietenkin Oskarin jäljiltä Ruusu oli hieman outo. Oikeastaan kaikki elokuun tunnit meni hyvin.



Syyskuu - Joulukuu

Syyskuussa tunnit meni tosi hyvin. Meillä oli yhdellä tunnilla sijainen ja tehtiin laukassa ja ravissa lisäyksiä. Ruusu oli sillä tunnilla ihan super hyvä ratsastaa ja tehtävä oli tosi hyvä meille.
Tässä kuussa pääsin myös syksyn ensimmäiselle estetunnille. Itse olen kouluratsastaja, joten minua se ei mitenkään haitannut, että en päässyt hyppäämään, kuin kaksi kertaa. Ensimmäisellä estetunnilla osa hypyistä meni ihan metsään ja jäin monta kertaa vetämään. Toinen estetunti meni paljon paremmin ja itsestänikin tuntui, että ehkä se tunti meni oikeasti hyvin. Tultiin hyviin paikkoihin ja en enään jättänyt myötäämättä esteillä. Saatiin myös opettajaltani kehuja, että toin Ruusun hyviin paikkoihin,. 




Lokakuussa tunnit meni edelleen todella hyvin. Ruusu oikeasti kuunteli mua ja uudetkin tehtävät sujui helposti. Ilmottauduin myös kauden ensimmäisiin koulukisoihin, sillä minulla oli varma olo, että voidaan jopa olla kärkipäässä sijoituksia. Ei ehkä voitto tai toinenkaan sija, mutta jossain siellä kärkipäässä. Aluksi piti mennä Helppo C, mutta sitten se vaihtuikin Helppo B K.N specialiksi. 
Kisat meni mun osalta aika huonosti ja oltiinkin melkein vikoja. Tavoitteena oli kuitenkin päästä läpi ja ei olla vikoja, joten tavoite saavutettu! 
Nyt syksyllä en kisannut yhtiäkään estekisoja. Eli taas syksyn kisasaldo jäi pieneksi. 



Marraskuussa sain alleni myös kaksi muuta ponia, kuin Ruusun. Rinkelin ja Lyran. Rinkeli oli suuri ihme, kun se luki mulla listassa. Poni ei ole tullut koko syksynä meidän tunnille! Yllätyin positiivisesti, kuinka kiva Rinkeli oli. Menimme sen tunnin ilman satulaa ja teimme laukan sisällä lyhennyksiä ja pidennyksiä. Rinkeli oli oikeastaan koko tunnin tosi kiva.
Sitten seuraavan tunnin meninkin Lyralla. Alunperin minun olisi pitänyt mennä Aktorilla, jonka sitten vaihdoin Lyraan. Tavallaan kadun sitä, että vaihdoin, koska koko tunti meni ihan penkin alle. Lyra on niin iso Ruusun jälkeen, että en osannut edes keventää kunnolla niin isoissa askelissa. 


Joulukuun meninkin sitten kokonaan Ruusulla. Tulin tunneilta välillä hymyillen ja välillä mieli ihan maassa. Yhdeklläkin tunnilla Ruusu vain pomppi paikallaan ja meidän väistöistä ei tullut mitään. Ennen joulua ollut viimeinen tuntikin meni ihan metsään, kun ei onnistuttu missään mitä tehtiin. Jouluaattona olin sitten jouluratsastuksessa. Menin sen Ruusulla. Koristelimme ponit ennen ratsastusta joulunauhoilla ja tonttulakeilla. Teimme koko tunnin katrillia, joka oli kivaa :) Joulun jälkeen oli vielä kauden viimeinen tunti, jonka meille piti sijainen. 
Ruusu oli ihan super kiva pitkästä aikaa ja oli hyvä päättää kausi siihen. Teimme tunnilla ympyrätyöskentelyä, pysähdyksiä ravista ja käynnistä sekä peruutuksia.


  
Nyt on siis siirrytty vuoteen 2017. Toivottavasti tästä vuodesta tulee vielä parempi, kuin viimekin vuosi!


Essi